Kirjoittanut pikkutassu | 9 marraskuun, 2010

Pikku apulainen

Coco on jo jonkin aikaa sitten saanut meiltä lempinimen puikkokuono, tuttavallisemmin puikkis. Mitä ikinä sitten keittiössä (tai muuallakin) touhutaan, Cocon kuono on aina hommissa mukana. Ensimmäinen osa, joka koirasta näkyy on aina kuono. Se pistää esiin oven takaa tai tunkee kainaloon.

Pikku ipana tietää vallan hyvin, ettei pöydiltä saa varastella juttuja, mutta jos edes vähän haistelisi, tai jos vähän lipaisisi… Pyhäinpäivänä leivottiin sitten yhteistuumin rahkapullia. Cocon mielestä se oli ihan hirmu kivaa mutta mamma oli ihan hirmu ilkeä kun ei antanut puikkokuonon tulla pöydälle nuuhkuttamaan. Leipominen oli hetkittäin melko haastavaa kun piti yhtä aikaa vahtia uunissa olevia pullia, sekä pöydällä vasta valmistuvia. Kyllähän siinä lopulta kävi niin, että silmä vältti juuri kriittisellä hetkellä. Puikkis sai mehevän saaliin (raa’an pullan, slurps!) ja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Lisäksi kokeilumielessä annoin myöhemmin päivällä Cocolle pitkästä aikaa rustoluun. Niistähän ipana tykkää myös ihan hurjasti, mutta en ole uskaltanut antaa vähään aikaan kun niistä meni pienempänä maha aivan löysälle. Lisäksi Coco ei oikein malttanut pureskella rustoja kunnolla ja oksenteli niitä sitten yöllä ulos. Nyt sitten rusto näytti edelleen maistuvan oikein hyvin ja mahakaan ei mennyt yhtään sekaisin (vaikka pullaakin oli maisteltu). Yöllä ei edes yökkimistä esiintynyt, mahtavaa! Ehkä uusilla hienoilla hampailla saa paloiteltua rustot vähän paremmin. Selkeästi ahkera putkiluiden kaluaminen on tehnyt tehtävänsä ja voidaan alkaa taas pikkuhiljaa nauttia rustojakin.

Muutenkin elämä sujuu oikein mallikkaasti… Tosin joinain päivinä on ilmassa pientä uhmaa. Esimerkiksi eilen kun päätin pitkästä aikaa ottaa Cocon kidutukseen (kynsien leikkuuseen) saatiin operaatiosta kauhea taistelu aikaiseksi. Coco murisi ja vikisi ja kiemurteli ja ulisi… Ja typerä mamma ei ymmärrä että tassuihin ei saa koskea. 😉 No lopulta sain kuitenkin kynnet leikattua, kun väänsin koiran kyljelleen ja menin päälle istumaan. Siihen se sitten rauhoittui makoilemaan ja antoi ihan nätisti leikata kynnet loppuun. Joskus tietyt asiat täytyy näköjään vääntää vaikeimman kautta… Lenkkeillessähän meillä on mennyt pitkään jo todella hienosti. Harvoin ipana edes yrittää vetää yhtään, paitsi tietysti nähdessään lintuja, joita pitää jahdata. Sunnuntaina oli kyllä ihan karsea aamulenkki. Cocolta oli selkeästi kadonnut korvat ja ehkä aivotkin siinä samalla. Koko lenkki oli pelkkää hihnassa poukkoilua ja hyökkäilyä lintujen, lehtien, roskien ym. tuulen mukana lentelevän perään. Coco myös melkein veti mut kumoon toista koiraa ohitettaessa, kun olisi pitänyt päästä moikkaamaan. Melkein häpesin kyllä silmät päästäni… Onneksi meillä yleensä sujuu vähän eri malliin jo ohittaminenkin. Positiivista on kuitenkin se, että näitä karseita lenkkejä on hyvin vähän suhteessa onnistuneisiin. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: