Kirjoittanut pikkutassu | 12 lokakuun, 2010

Syksy!

Ja hrrrr miten kylmää! Heräteostoksena löydetty maastokuvioinen mantteli on ollut kova sana etenkin aamuisin. Cocokin alkaa ymmärtää, että takki on oikeastaan ihan kiva juttu kun se lämmittää. 🙂 Suunnittelen kovasti mittatilaustakin hankkimista, myös fleecehaalari voisi olla ihan kätevä… En toistaiseksi ole uskaltanut hankkia mitään kalliimpia vaatteita, koska todennäköisesti ne olisivat jo ensi talvena liian pieniä. Mutta jos vaikka jättäisi vähän kasvuvaraa… Kohta olisi oikeasti talvivaatteille käyttöä.

Coco oli tänään ihan megahieno pentukoulussa ja on tajunnut mahtavasti sivulletulon idean jo ihan ilman puhelinluetteloakin. Naurettiin ihan kippurassa, kun ipana keksi uuden ”tempun”. Pienen piti yrittää aina vaan enemmän ja enemmän niin muutaman kerran se kierähti takaperin mun ympäri kokonaan! Siis kun normaalisti se käännähtää edestä sivulle, niin käännös vain jatkui ja jatkui kunnes Coco oli peruuttanut täyden kierroksen takaisin sivulle. Ihan mahtavan höpsö koira. Täytyy yrittää saada napattua videolle tuo jonain päivänä, koska luultavasti se jää aika nopeasti pois temppuvalikoimasta.

Sitten vielä muutamia syyskuvia! Cocon kanssa kuvissa esiintyy myös komia Dano.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: