Synttärit

Hävettää oikein, että nyt vasta kirjoitan Cocon 2-vuotis synttäripostausken mutta viimeiset rutistukset koulussa ja muut kiireet ovat taas kerran vieneet kirjoitusajan. Pari viikkoa sitten tuli siis täydet 2-vuotta mittariin pienelle kengurulapselleni. Voi kuinka aikuista ja koppavaa sitä nyt ollaankaan! Koirapuistossa sopii lähinnä katsoa nenänvartta pitkin muiden riehumista ja uroksille voi jo huomauttaa ihan kunnolla asiattomuuksista. Tämä kuitenkin johtuu lähinnä juoksun jälkeisestä valeraskaudesta, ja oikeasti Coco on henkisesti vieläkin ihan ipana. Odotellaan siis innolla kesää ja hormonimyrskyn tasaantumista, eiköhän se leikkisä Coco sieltä taas tule esiin.

Pentunostalgiaa synttäreiden kunniaksi!

Tähän väliin on hyvä mietiskellä mitä kaikkea on mahtunut meidän yhteiseen parivuotiseen. Pentuaika oli lievästi sanottuna haasteellista koko perheelle, sillä koira oli ensimmäiseni – eikä ihan helpoimmasta päästä. Jossain puolen vuoden kieppeillä kuitenkin aloin huomata, että sehän tajuaa jotain! Monia asioita on varmasti tehty ihan pieleen, mutta ei sentään kaikkea. Nyt varhaisen aikuisuuden kynnyksellä huomaan ajattelevani usein, että Coco on lopulta varttunut oikein kivaksi ja tottelevaiseksi koiraksi. Arki sen kanssa sujuu hyvin mutkattomasti, jopa kevyestä eroahdistuksesta ollaan päästy sitkeällä työllä eroon. Suurin kiitos Cocon koulutuksen onnistumisesta kuuluu koirakoulu Vision pentu- ja jatkokursseille ja Sarille, joka minut opasti positiivisen vahvistamisen saloihin. Kirjoista lukeminen nyt vaan on niin eri asia kuin kädestä pitäen neuvominen.

Ensikohtaaminen kasvattajan luona

Toinen kiitoksen aihe on se, että Coco on pysynyt todella terveenä. Laskeskelin juuri, että yhteensä ollaan taidettu kolme kertaa käydä eläinlääkärillä koko parivuotisen aikana (jos rokotuksia ei lasketa mukaan). Mitään suurempaa ei ole ollut ja pidän peukut pystyssä, ettei tulisikaan. Kasvattaja Satu on siis tehnyt loistavaa työtä ja voin vain olla iloinen siitä, että molemmat saamme viettää aktiivista elämää ilman jatkuvia vaivoja, joista valitettavasti muilta koiratutuilta usein kuulee.

Näyttelymenestystä emme (vielä) ole liiemmin haalineet. Muutamista mätsäreistä ollaan käyty viemässä koko potti kotiin, mutta virallisissa näyttelyissä taidettiin olla viimeksi vuosi sitten kesällä, huh! Onneksi asia korjaantuu näyttelyaktiivisuuden osalta pian, sillä lauantaina suuntaamme kohti Tampereen KV:ta. Liian suuria toiveita meillä ei kehien osalta ole, mutta olisihan se kiva joskus vähän pärjätä. 😉 Tuleva vuosi varmasti näyttää siltäkin osin suunnan nyt kun Coco on selkeästi aikuisen mitoissaan ja kehittynyt paremmaksi kuin junnuaikana.

Kotimatkalla ensimmäistä kertaa! Jo silloin matkustettiin samalla tyylillä kuin edelleen.

Lisäksi viime vuosi on Cocolla ollut melkoista matkustamista Helsinki-Klaukkala välillä. Hienosti on ipana kuitenkin sopeutunut tähän kahden kodin järjestelyyn ja häntä heiluen on aina menossa kumpaan kotiin tahansa. Sikäli ei siis ole ollut huolta, että Coco jotenkin stressaisi tästä, pikemminkin vaihtelu näyttäisi virkistävän. Luulen, että enemmänkin meillä ihmisillä tekee tiukkaa luopua tuosta höppänästä muutamaksi päiväksi viikossa.  Olen kuitenkin yrittänyt ajatella asiaa niin, että Cocon kannalta ei olisi mitenkään reilua pitää isoa koiraa pienessä yksiössä pitkiä aikoja yksin. Onneksi tämäkin tilanne varmaan helpottaa tulevien vuosien aikana kunhan saan opiskeluni ja työnteon parempaan balanssiin keskenään. Vielä kerran on pakko todeta, että perheeni on korvaamaton apu Cocon kanssa, sillä muuten kuvio olisi melkolailla mahdoton. Onneksi heille kakkoskotina toimiminen ei näyttäisi myöskään kauhean epämieluisalta. Isäni jopa vitsaillen ehdotti viimeksi kun hain Cocon Helsinkiin, että pitäisikö sille hankkia oma kännykkä kuulumisten vaihtoa varten. 😀 Heh!

Ja tältä viikolta poseeraus Rajasaaressa. ❤

On se vaan hyvä koira. Myöhässä onnittelut muillekin C-pennuille!

 

Advertisement