Kirjoittelen taas pitkästä aikaa kun sain vihdoin kameran käyttöön ja päästiin valoisan aikaan lenkille. Vähän on ollut hiljaiseloa niin blogin puolella kuin muutenkin, oikeastaan ollaan elelty tasaisen tylsästi tekemättä mitään raportoimisen arvoista. Suurin syy tähän on omat työ- ja koulukiireeni. Coco viettää melkein yli puolet ajasta nyt vanhempieni luona, sillä itselläni on kalenteri ja kädet täynnä hommaa. Täytyy kyllä sanoa, että olen kamalan onnekas tuossa suhteessa… Eipä ole kaikilla paikkaa, johon uskoa koira hoitoon moneksi päiväksi kerrallaan. Varsinkin kun tiedän, että Coco on siellä aivan yhtä kotonaan kuin täälläkin, jos ei jopa enemmän. Onhan oma piha, jota vahtia ja paljon tilaa muutenkin.
Aikaisemmin alkuvuodesta käytiin Cocon kanssa myös luustokuvissa. Cocolta kuvattiin siis lonkat, kyynärät ja osa selästä. Jännitin kuvaamista ihan kamalasti, koska kyseessä on kuitenkin isokokoinen rotu, ja siksi luusto-ongelmat olisivat erityisen ikäviä ja elämää rajoittavia. Itse kuvaustilanne sujui oikein mallikkaasti, Coco nukahti helposti ja nopeasti, heräsi hyvin ja oli muutenkin tosi urhoollinen koirapieni. Kuvanneen eläinlääkärin arvio lohdutti heti, mitään syytä huoleen ei selkeästi ollut ja kaikki näytti siltä kuin pitikin. Lopulliset tulokset kennelliitosta vahvistivat arvion. Selkä oli ainakin kuvatulta osalta puhdas ja siisti. Lonkat A/A ja kyynärät 1/0. Ihan mahtavaa!
Lenkkeilyn suhteen ollaan oltu vähän laiskoja. Täällä Helsingissä kun on todella rajoitetusti paikkoja, missä koiraa uskaltaa juoksuttaa vapaana. Kavereitakin ollaan treffattu harmittavan vähän. Onneksi Klaukkalassa Coco pääsee säännöllisesti riehumaan Dano-poikaystävänsä kanssa. Eilen kun päästiin sitten pellolle, oli pienen afrikkalaisen riemu rajaton vaikka ei kavereitakaan ollut matkassa. Hanki kantoi suurimmaksi osaksi riittävän hyvin ja vaikka hetkellisesti saattoi upottaa, ei se menoa hidastanut – päinvastoin! Siitähän vasta hepuli syntyi.
Pariin kohtaan oli ehtinyt sulaa jo kunnon lammikot, ja niihin piti tietysti mennä kahlaamaan, vaikka vesi oli jäähileistä ja varmasti tosi kylmää. Ihme vesikoira tuo Coco kyllä. Ja hassua kun välillä se osaa olla niin hienohelma, mutta toisinaan taas tuollainen vesipeto rämäpää. 🙂
Ja kyllä se aika tuntuukin kuluvan nopeasti! Melkein tarkalleen kuukauden päästä täyttää Coocos jo 2 vuotta! Ajatelkaa! Juurihan tuo pieni ruttuinen piraija meille saapui pahvilaatikossa. Kohta aletaankin olla jo lähellä aikuisen koiran ikää. Selkeästi Cocolle alkaa myös muodostua semmoista aikuisen itsevarmuutta ja tyyneyttä. Jokaisesta jutusta ei tarvitse enää hötkytä ihan niin paljon. Suurimman osan ajasta meno on kuitenkin edelleen kuin pikkupennulla, katsokaa vaikka:
Kyllä sitä vähän seesteisempääkin kuvamateriaalia tallentui muistikortille, siitä pari todistetta:
Upottaa
❤ ❤ ❤
Bawabu Chicha Chitanga 
Vastaa