Tänään herättiin mahtavaan auringonpaisteeseen ja pikkupakkaseen. Tuumasin että jes, paras mahdollinen lenkkikeli! Siispä lämpimästi päälle, kamera matkaan ja suunta kohti peltoja.
Ei ollakaan uskallettu lenkkeillä pelloilla nyt vähään aikaan, koska ikuisesti jatkunut sade on muuttanut ne tulviviksi mutameriksi. Nyt pakkasen turvin kuitenkin uskaltauduttiin sänkkärille ja onneksi mentiinkin: Cocolla oli niiin hauskaa ja yksinkin olisi jaksanut juosta vaikka kuinka paljon.
Meillä on myös ollut havaittavissa ajoittaista korvien katoamista (ts. Cocoa kiinnostaa puput ja peurat ym. metsäneläimet paljon enemmän kuin muu lenkkiseurue ja tyyppi päättää välillä kadota ihan pokkana kymmeneksi minuutiksi pikku saalitusretkelle). Tässä pari päivää sitten Coco aiheutti mulle ihan kamalan sydänkohtauksen kun otti hatkat pupun perään juuri kun oltiin tulossa metsästä kotitien varrelle. Onneksi sillä kertaa ei tullut autoja ja selvittiin säikähdyksellä. Nyt vahingosta (vähän) viisastuneena päätin, että juoksutus hoidetaan vastedes semmoisessa maastossa, missä lähimpään tiehen on turvallisen pitkä matka.
Sanokaa pliis mulle, että tää Cocon ”olen hullu ajokoira” vaihe menee pian ohi! Haluan järkevän ja helposti vapaanapidettävän koirani takaisin…
Hitsin risu tuli naaman eteen 
Muuten meille kuuluu hyvää, ja pari viikkoa sitten vaivanneesta kennelyskästä on toivuttu jo jonkin aikaa sitten. Joulunaika ollaan vietetty pääsääntöisesti Klaukkalassa vanhempien kotona, jossa Coco saa toteuttaa itseään vahtimalla pihaansa, nukkumalla puoleenpäivään ja tietysti syömällä paljon hellämielisten vanhempieni tarjoamia herkkuja. Jouluaaton Coco vietti hoidossa poikaystävänsä Danon perheen luona. Kiitos heille vielä hyvästä huolenpidosta ja kärsivällisyydestä! Lisäksi ollaan sitten lenkkeilty pitkiä lenkkejä, ja kyllä tulee ikävä taas Klaukkalan lenkkimaastoja kun joululoman loputtua palaillaan Helsinkiin.
Huomatkaa muuten Cocon uusi punainen fleece, joka saatiin joululahjaksi (nyt seuraa pieni Hurtan mainospuhe, skippaa ken tahtoo). Meillähän oli samanlainen ruskeana jo aikaisemmin, mutta se jäi lopulta pieneksi kun tyttö kasvoi suureksi. : ) Tuo fleece on mielestäni kuitenkin älyttömän monikäyttöinen ja meillä ainakin toimii melkein säällä kuin säällä. Se nimittäin lämmittää koleista syyskeleistä aina pikkupakkasille asti tarpeeksi, toimii sadetakkina, suojaa tuulelta ja peittää myös koko rintakehän ja mahanalusen (mikä rhodeilla on oman kokemukseni mukaan ainakin hentokarvaista jos ei sitten kokonaan kaljua). Kovemmilla pakkasilla on sitten käytössä toppapomppa tai vastaava. Ainoa huono asia tuossa fleecessä on nuo takajalkojen kumpparit, ne eivät asetu ollenkaan oikeisiin kohtiin ja kiristävät inhottavasti nivusissa. Onneksi tuo pysyy aika hyvin päällä ilmankin.
Cocolla oli tänään hirmuvauhti päällä, ja muistikortille tallentui taas kerran muutamia hieman… noh, mielenkiintoisia otoksia. Tässä parhaimmistoa:
Liitoponi
Mutta mikä on tämä kummallinen kaulanahkaolento? Ei ainakaan rhodesiankoira nimeltä Coco… Voi apua! 😀
No comments…
Ja loppuun vielä KorvaKoira ❤
Bawabu Chicha Chitanga 
Vastaa