Kirjoittanut pikkutassu | 11 syyskuun, 2010

Syksy tulee, pentu kasvaa!

Noniin, ei ole tullut hetkeen taas kirjoiteltua tänne, mutta nyt löytyi sopiva rako jälleen.

Coco on kasvanut hurjasti ja kaikki hampaatkin on melkeen jo vaihdettu. Putoilevien hampaiden myötä myös puruvimma on selkeästi laantumaan päin. Enää kaikkea ei tarvitse kaluta ja järsiä ihan koko ajan. Ainakaan joka päivä. Muutenkin havaittavissa on ehkä pienen pientä järkiintymistä (vai kuvittelenkohan ihan omiani?)… No, ainakin uusilta rei’iltä vaatteissa ollaan säästytty ihan kiitettävästi. Vilkaisin juuri käsivarsiani ja nekin näyttävät jo ihan normaalin ihmisen käsiltä. Töissä ei enää kysellä, että onko sulla kissa kun kädet on tuon näköiset. Irti ja EI -karjaisujakin kuunnellaan jo useimmiten. Lisäksi kaikki arkipäiväiset jutut, kuten kynsien leikkuu ja pannan päähän laittaminen eivät tuota enää kamalaa painia ja kiljushowta. Tietysti niitä riiviö-päiviäkin mahtuu joukkoon, mutta enimmäkseen meillä elellään tällä hetkellä aika rauhallisesti. Omatkaan hermoni eivät ole jatkuvasti katkeamispisteessä eikä meillä ole ihan niin räjähdysaltista, mikä on todella mukavaa huomata.

Ollaan käyty ahkerasti Danon kanssa metsäriehumassa ja Ronjan kanssa peltolenkeillä (niitä nyt ei riehumiseksi voi kutsua, koska Ronja hienona neitinä ei leiki minkään ällön pennun kanssa :D) Coco nauttii täysin siemauksin vanhempien idoleiden seurasta ja painelee korvat lerpattaen perässä ihmettelemässä mitä se iso koira taas oikeen tekee. Hihnassakin voidaan jo rinnakkain kävellä suhteellisen normaalisti ainakin toisinaan. Lampaita ja lehmiä ollaan päästy ihmettelemään ihan lähietäisyydeltä kun pelloilla ollaan haahuiltu. Hetken niitä piti pällistellä ja patsastella mutta sitten Coco tuumas että c’mon nyt ne on nähty.

Pari meille aikaisemmin hankalaa asiaa on myös lähtenyt sujumaan kuin itsestään.

1) Ohitukset. Meidän suurensuuri onkelma, mutta kappas, ei olekaan enää onkelma. Me ohitetaan ja hienosti. Oikeastaan tällä hetkellä me suorastaan etsitään toisia koiria lenkeillä, jotta päästäisiin ohittamaan. Ollaan varmaan tosi ärsyttäviä muiden lenkkeilijöiden mielestä kun aina tullaan hillumaan siihen lähelle. No mutta, läpimurto tässä asiassa tapahtui oikeastaan oman oivallukseni kautta. Huomasin, että Cocolle oli kerta kaikkiaan mahdotonta olla kiinnostuneempi namista mamman taskussa kuin toisesta koirasta ihan lähietäisyydellä. Niinpä otin ”kovemmat aseet” käyttöön ja aina koiran ilmestyessä horisonttiin alkoi namuja suorastaan sadella koiran suuhun. Oikeastaan otin vain kouran täyteen namia ja annoin koiran syödä. Ensin syötiin paikoillaan ja keskityttiin vain ja ainoastaan eväisiin. Pikkuhiljaa päästiin jo liikkeelle samalla kun syötiin ja sitten ei enää tarvinnutkaan syödä ihan joka sekunti vaan nameja pystyi hetken jo odottelemaankin vaikka koira oli näköpiirissä. Pikkuhiljaa Coco oppi odottamaan meganamikättä kun koira ilmestyi ja sitten pääsinkin naksuttamaan kontaktista ja JEE, NAMIA! Niinhän se pieni koira oppi äkkiä, ja nyt tarjotaan usein kontaktia ihan oma-aloitteisesti. Kunhan ei olla liian lähellä. Vieläkin yritän ohittaa sopivan välimatkan päästä, ettei jouduttaisi ihan iholle. Silloinkin ohittaminen onnistuu tyylillä ”lihapulla nenään kiinni ja MARS!”

2) Yksinolo. Ja tästä olen erityisen iloinen, koska suurin huolenaiheeni koko koiranhankintaprojektissa oli yksinolo. Stressasin jatkuvasti, että entä jos siitä tuleekin ihan mahdotonta, entä jos tulee eroahdistus? Entä jos se tuhoaa lopulta kaiken? Entä jos se ulvoo koko päivän? No, ei se ulvo eikä tuhoa. Mulla alkoi tällä viikolla nimittäin koulu, ja Coco on joutunut nyt olemaan ensimmäistä kertaa päiväsaikaan jopa 6 tuntia itsekseen. Ja hienosti se pärjäsi. Yhtään mitään ei milloinkaan vielä olla tuhottu (koputan puuta) ja myöskään pissalätäköitä ei hirveämmin ole sisältä löytynyt. Mikä parasta, usein Coco on ollut edelleen nukkumassa, kun olen tullut kotiin. Portille vastaan on tepastellut haukotteleva ja venyttelevä koira! Ihanaa! 🙂 Lähtötilanteeseen jätän edelleen aina jotain puuhailtavaa, mutta Coco on ottanut tavakseen tulla silti ikkunaan katsomaan, kun lähden. Siihen se sitten luultavasti nukahtaakin melkein samantien. Yhtenä päivänä oli Cocon oman lelukorin sisältö levitetty ympäri lattiaa. Fiksu pentu, että levitteli sitä, eikä esim. roskiksen sisältöä… 😉

Fiksu ja filmaattinen, köh.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: